Category Archives: topwedding

Hugh Grant naimisiin 57-vuotiaana

Näyttelijä Hugh Grant, joka on aikoinaan sanonut ettei juurikaan usko avioliittoon, meni viimein naimisiin 25.5.2018. 57-vuotias Hugh on ehtinyt näytellä useissa elokuvissa ja saanut olla niissä myös aviopuolison roolissa. Vuonna 1994 valmistuneessa Neljät häät ja yhdet hautajaiset -elokuvassa hän jätti morsiammen huvittavasti alttarille. Tosielämässä näin ei onneksi käynyt, kun Hugh sai vaimokseen itseään muutaman kymmentä vuotta nuoremman ruotsalaisen tuottajan Anna Ebersteinin. Pari oli seurustellut kuuden vuoden ajan ennen avioitumista ja heillä on kolme alle kuusivuotiasta lasta.

Parin häissä heidän kotitalonsa lähellä Chelseassa, Lontoon kaupungintalolla, oli läsnä vain läheisimmät perheenjäsenet. Pari valokuvattiin kävelemässä käsi kädessä ja onnellisesti hymyillen Kings Roadilla ennen tilaisuutta. Anna-morsian piteli tilaisuudessa parin tytärtä ja oli pukeutunut lyhyeen valkoiseen hameeseen ja siniseen tyköistuvaan kauluspaitaan sekä niin sanottuihin espadrillos-kenkiin. Annan sormus oli yksinkertainen, kultainen vihkisormus. Hughilla puolestaan oli yllään laivastonsininen puku ja sormessaan hieman erikoisempi, iso hopeasormus kolmella punaisella kivellä.

Tilaisuuden päättymistä neljältä iltapäivällä sivummalla odotelleet katsojat kuvailivat parin ja heidän lähipiirinsä olleen yhtä hymyä, kun he astelivat ulos aurinkoon tilaisuuden jälkeen. Tilaisuus oli selvästi iloinen ja rento, vain parin läheisimmille perheenjäsenille suunnattu. Paikalla oli ainakin parin kaksi vanhinta lasta, Annan veljet ja vanhemmat sekä Hughin isä ja veli. Parin nuorin lapsi oli syntynyt vain muutamaa kuukautta aiemmin.

Hugh oli ennen Anna tapaamista seurustellut jo useiden naisten kanssa, joista Liz Hurley lienee parhaiten tunnettu. Hugh ja Liz seurustelivat kolmentoista vuoden ajan ja ovat yhä hyviä ystäviä. Hughilla on myös kaksi lasta kiinalaisen vastanottovirkailijan Tinglan Hongin kanssa, 2011 syntynyt Tabitha ja 2013 syntynyt Felix.

Hughin näyttelijäura jatkuu yhä ja hän palaakin vuonna 2018 televisioon BBC Onen minisarjassa A Very English Scandal. Hugh työskentelee sarjan aikana jo ennestään itselleen tutun ohjaajan Stephen Frearsin kanssa ja näyttelee roolihahmoa nimeltä Jeremy Thorpe. Digital Spyn arvostelussa kuvailtiin, miten Hughin parhaissa rooleissa hänellä on aina ollut jonkinlainen pimeä puoli, joka nyt pääsee oikeuksiinsa kun roolihahmo Jeremy Thorpe on läpeensä paha.

Jukka Poika paljasti hääsuunnitelmansa jo etukäteen

Turussa asusteleva Jukka Rousu, joka tunnetaan paremmin artistinimellään Jukka Poika, meni naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä, valtiotieteilijä Teija Stormin kanssa. Pari on ollut yhdessä seitsemän vuotta, kihlautuen jo vuonna 2016. Häitä vietettiin huhtikuussa 2018. Jukka Poika ja Teija kommentoivat jo ennen häitään Anna-lehdessä haluavansa juhlistaa suhdettaan ja perheidensä yhdistymistä kunnolla naimisiinmenon muodossa, vaikka se ei suurempaa elämänmuutosta heille itselleen aiheutakaan.

Jukka Poika julkaisi häiden jälkeen Instagram-tilillään kuvan, jossa hän pitää tiukasti morsiantaan kädestä heidän astellessa alas kirkon portaita. Kuvassa kauniilla Teija-morsiammella on yllään pitsiharsohelmainen, valkoinen ja hihaton morsiuspuku sekä kädessään sävy sävyyn oleva morsiuskimppu. Jukka Poika puolestaan on pukeutuneena perinteiseen tummaan pukuun ja pitää solmion sijaan pukuun sopivaa rusettia kaulallaan.

Jukka Poika on sanonut hittibiisinsä Siideripissis kertovan parin alkutaipaleesta. Biisissä lauletaan kuumasta tytöstä ja Jukka Poika sanoo Teijassa olleen lämpöä, joka sitten jäi häneen viipyilemään. Siinä lauletaan myös tarkemmin tapaamisista ja esimerkiksi yhteen muuttamisesta, joiden Jukka Poika on kertonut pitävän paikkansa. Hän kuvailee Teijan täydentäneen häntä erityyppisillä energioilla kuin mitä hänessä itsessään on. Jukka Pojan mielestä erilaisuus yleensä joko työntää pois luotaan tai viehättää, eli ei jää niin sanotusti neutraaliksi tekijäksi. Tässä tapauksessa erilaisuus selvästi vain täydensi parin yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Myös Teijalla on oma taiteilijanimensä, DJ Stormy, jonka alla hän kiertää keikoilla Jukka Pojan kanssa. Pari keikkailee pääasiassa kahdestaan, mutta heillä on myös Kuules Crew -niminen yhtye, johon kuuluu heidän lisäkseen rumpali Zarkus Poussa ja basisti Eeva Koivusalo. Vuoden 2018 kiertueella rumpuja soittaa Toni Puskala ja kitaraa sekä lyömäsoittimia Jori Hulkkonen. Jukka Poika kiertää keikoillaan vuonna 2018 ainakin elo- ja syyskuun ajan eri puolilla Suomea.

Jukka Poika oli aiemmin avioliitossa Sandra Luhtaniemen kanssa ja heillä on kolme lasta, 11-vuotias Hampus, 13-vuotias Onerva ja 16-vuotias Eila. Vuonna 2014 Jukka Poika joutui istumaan Helsingin käräjäoikeudessa ex-vaimonsa kanssa päästäkseen sopuun lapsiin liittyvistä tapaamisoikeuksista. Sovitteluistunto kesti miltei neljä tuntia ja jatkui vielä helmikuun puolelle toisella istunnolla.