Elastisen vaimo ei tahdo julkisuutta – häissä ihmismuuri kameroiden tiellä

Suomalainen räppäri Elastinen, oikealta nimeltään Kimmo Laiho, on edennyt nykyisessä parisuhteessaan kovaa vauhtia. Riinana tunnettu kumppani sai kihlasormuksen kesällä 2016 ja parille syntyi poika helmikuussa 2017. Häitä juhlittiin noin puoli vuotta myöhemmin syyskuun 2017 ensimmäisenä viikonloppuna. Riinasta tuli avioliiton myötä Riina Laiho. Vihkitilaisuus suoritettiin Helsingin Kallion kirkossa suljetuin ovin ja jopa kirkosta ulos tuleminen oli järjestetty niin, että ulkopuoliset eivät päässeet tirkistelemään vasta avioitunutta paria. Häävieraat kasaantuivat kirkon edustalle ihmismuuriksi katseiden ja paparatsien kameroiden tielle. Hääjuhlaan osallistui kutakuinkin sata henkilöä, joukossaan muun muassa räppärikollegat Cheek ja Uniikki.

Elastisen polttareissa oli mukana koomikko Sami Hedberg, useita räp-artisteja sekä taitoluistelija Kiira Korven kumppani Arthur Borges. Riinallekin oli järjestetty riemuisat yllätyspolttarit, joissa olivat mukana ainakin Kiira Korven sisko Petra Korpi ja Elastisen ystävän Joonas Wörlinin kumppani, blogaaja Kriselda Mustonen. Polttareista julkaistujen kuvien perusteella niitä viettämässä oli yli kymmenen henkilöä.

Seurapiirihäidensä jälkeen Elastinen ja Riina lähtivät häämatkalle Kreikkaan. Samalla lennolla ollut matkustaja kertoo pariskunnan lentäneen businessluokassa Saksan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Müncheniin ja jatkaneen sieltä toisella lennolla Kreikkaan. Lennolla he olivat selailleet Kreikan 10 saarta -matkakirjaa ja hoitaneet alle vuoden ikäistä poikaansa.

Räppäämisestään ja aina iloisesta hymystään tunnetuksi tullut Elastinen on levyttänyt useita levyjä niin yksin kuin muidenkin artistien kanssa. Hän on lisäksi featannut eli niin sanotusti vieraillut useiden artistien tuotannolla yksittäisissä kappaleissa.

Elastista on nähty myös televisiossa, jossa hän toimi ensin vierailevana tuomarina Idols-poplaulukilpailua ja sittemmin kahdella kaudella yhtenä neljästä tuomarista The Voice of Finland -laulukilpailussa. Hän on tuomaroinut myös The Voice Kids -ohjelmassa ja osallistunut tunnettuun Vain Elämää -sarjaan sen kolmannella tuotantokaudella.

Elastinen on myös dubannut joitakin lastenohjelmia, kuten roolit Rio-animaatioelokuvissa ja Hain tarinassa.

Vuonna 2016 esitetty Elastinen feat. -televisiosarja poiki levyllisen kappaleita, kun sarjan jokaisessa jaksossa Elastinen kierteli Suomea eri artistien kanssa inspiraatioita musiikilleen etsien. Jaksojen päätteeksi esitettiin artistien aikaansaama, kokonainen kappale. Ohjelmassa vierailleita artisteja olivat muun muassa Anssi Kela, Hector, Lauri Tähkä ja Robin, jonka kanssa Elastinen oli levyttänyt ennenkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.