Outoja hääperinteitä ympäri maailman

Vaikka häät ovat maailmanlaajuinen juhla, niiden tavat ja perinteet voivat vaihdella paljonkin maasta ja kulttuurista riippuen. Tähän on listattu joitakin erikoisimpia häihin liittyviä tapoja.

Kiinan vähemmistökansa juguurien hääperinteisiin kuuluu niin sanottu morsiamen ampuminen. Sulhanen ampuu kolme kärjetöntä nuolta tulevaa morsiantaan kohti ja katkaisee lopuksi nuolet ikuisen rakkauden merkiksi. Kiinan etnisiin ryhmiin kuuluvat tuijat vaativat tulevia morsiamia itkemään tunnin päivässä kuukauden ajan ennen häitä. Viikkojen kuluessa itkuun yhtyvät myös morsiamen äiti ja sitten isoäiti. Tätä pidetään ilon merkkinä, naisten itkiessä eri sävelin.

Aasiassa outoja tapoja on muuallakin: koreassa sulhasen jalkoja lyödään kepillä tai esimerkiksi kalalla ennen hänen ensimmäistä yötään aviomiehenä. Tällä on tarkoitus koetella sulhasen voimia ja luonnetta. Joissakin osissa Intiaa naiset saattavat syntyä “manglikseiksi”, jos planeettojen asento on heidän syntymähetkellään ollut vääränlainen (viitaten Marsin ja Saturnuksen asettumista tietylle linjalle yhtä aikaa). Mangliksien uskotaan olevan kirottuja ja heidän pelätään todennäköisesti aiheuttavan miehilleen varhaisen kuoleman. Tämän välttämiseksi heidän täytyy ensin mennä naimisiin puun kanssa ja puu sitten kaadetaan kirouksen kumoamiseksi.

Afrikassa sijaitsevassa Mauritaniassa 5-15 vuotiaita tyttöjä lähetetään toisinaan “läskileireille” ennen häitä, jotta he lihoaisivat asianmukaisella tavalla. Vatsamakkarat ja yhteen osuvat reidet viestivät sulhaselle, että nainen on tarpeeksi varakas pitääkseen hänet tyytyväisenä.

Myös Euroopassa on tai on ollut joitakin outoja ja jopa inhottavia tapoja. Skotlannissa morsiamen ystävät yllättävät hänet ennen hääpäivää ja kaatavat hänen päälleen inhottavia asioita, kuten juoksettunutta maitoa, kuolleita kaloja, pilaantunutta ruokaa, tervaa ja höyheniä. Likainen morsian sidotaan puuhun ja viedään myöhemmin juomaan yötä myöten. Jos morsian kestää tämän käsittelyn, hänen uskotaan kestävän mitä vain avioliitto saattaa tuoda tullessaan. Ranskassa oli aikoinaan tapana pakottaa tuore aviopari juomaan häistään yli jääneet ruoat vessanpöntöstä. Nykyisinkin aviopari saatetaan laittaa syömään tai juomaan vessanpöntöstä, mutta todennäköisesti tarjolla on esimerkiksi suklaata ja shampanjaa. Tavan tarkoituksena oli antaa avioparille voimia hääyötään varten. Saksassa häävierailla on tapana tuoda häihin posliinilautasia, jotka sitten hajotetaan pahojen henkien karkoittamiseksi. Hääpari saa lopuksi siivota posliinisirpaleet yhdessä oppiakseen, että avioliitto ei aina ole helppoa, mutta yhdessä he voivat suoriutua mistä vain.