Suomalaiset hääperinteet kantautuvat vuosisatojen takaa

Erilaisia hääjuhlia on yhtä monta kuin on avioparejakin. Vihkijäisiksikin kutsutut häät ovat juhla, jota vietetään vihittäessä puolisot avioliittoon. Vaikka juhlatavat voivat vaihdella paljonkin eri kulttuurien kesken, on yleistä että hääpari pukeutuu normaalia koreammin ja häävieraiden kanssa nautitaan ainakin yhteinen ruoka. Häihin kutsutaan yleensä ainakin sukulaisia ja ystäviä.

Suomalaiset häät

Suomalaiset häät ja niiden perinteet ovat kautta aikain vaihdelleet paikkakunnasta ja aiemmin säädyistäkin riippuen. Hääkulttuurimme on näkynyt esimerkiksi kansanrunoudessa, jota on tutkittu jo yli sadan vuoden ajan. Mitä varakkaammasta avioparista on ollut kyse, sen todennäköisemmin heidän häistään on kirjattu asioita talteen myöhempiä sukupolvia varten. Perinteisesti häät ovat järjestäneet naisosapuolen vanhemmat, mutta nykyaikana on yleisempää, että hääpari järjestää häänsä itse.

Jotkut ovat ajatelleet nykysuomalaisten häiden perustuvan amerikkalaisten hääperinteisiin, mutta häitä on juhlittu Suomessa ja Euroopassa jo kauan ennen matkustamista Amerikkaan. Vaikutteita on tullut korkeintaan Karjalasta ja Ruotsista, sekä sittemmin muualta Euroopasta kuten Ranskasta tai Englannista. 1970-luvulla, “minimalistisella kaudella”, häitä vietettiin monesti varsin huomaamattomasti, vaikka ennen ja jälkeen tuon ajan häät ovat perinteisesti olleet suuri juhla, jota saatetaan valmistella jopa vuosien ajan. Joskus häitä oli tapana juhlia päiviä ellei jopa viikkoja, mikä nykypäivänä on harvinaisempaa. Sen sijaan hääjuhlan jälkeen hääpari lähtee perinteisesti häämatkalle kahdestaan tai ydinperheen kesken. Häämatkat sijoittuvat nykypäivänä usein ulkomaille.

Tällä vuosituhannella häiden monimuotoisuus kukkii kauniimmin kuin koskaan. Toiset suunnittelevat häitä vuositolkulla ja käyttävät rahaa kymmeniä, ellei satoja tuhansia euroja. Toiset astuvat avioon maistraatissa vain pakollisten todistajien läsnä ollessa, tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. Vuonna 2014 yli 50 % vihkimisistä tehtiin maistraatissa. Julkisuuden henkilöiden ja kuninkaallisten häistä saadaan lukea lehdistä ja heidän toteutuksiaan arvostella suureen ääneen. Pienemmistä juhlallisuuksista nauttiville on vuodesta 2009 alkaen järjestetty hääyötilaisuuksia eli yhteisvihkimistilaisuuksia, joissa useat pariskunnat voivat mennä naimisiin vähällä vaivalla usein ilman minkäänlaista ennakkoilmoittautumista.

Varsinaista vihkitilaisuutta seuraa yleensä hääjuhla, jossa tuore aviopari voi esimerkiksi vaihtaa vihkisormuksia, jos sitä ei tehty vihkitilaisuudessa. Juhlassa on tapana tarjota vieraille ruokaa, soittaa musiikkia, tanssia ja pitää puheita.